Useat tekijät vaikuttavat hoitotyön laatuun
On erittäin surullista, että sodan kokenut vanhusväestömme, joka on rakentanut meille nykyisen isänmaamme, joutuu kärsimään vanhuspalvelujen laiminlyömisestä. Kirjoitin joitakin vuosia sitten näin: ”Toivon mukaan terveydenhuoltomme ei kynnä ojan pohjalla pitkään, vaan koettaisiin parempi aika”. Parempaa aikaa ei kuitenkaan koittanut, vaan nyt hoitolaitoksia on jouduttu sulkemaan ala-arvoisen hoidon vuoksi.
Viime vuosina olen ottanut kantaa useissa eri medioissa hoitajien jaksamiseen, hoitajamitoitukseen, omavalvontaan, vanhusten kotona pärjäämiseen, lääkitykseen ja aliravitsemukseen, työyksikön johtamiseen sekä työhyvinvointiin. Nykyhallituksen aikana on haettu säästöjä tehostetusta palveluasumisesta pienentämällä hoitajien vähimmäismäärää vanhusta kohden. Tällä etsittiin hallitusohjelman mukaisia 70 miljoonan euron säästöjä. Lisäksi säästöjä haettiin laitoshoitopaikkoja vähentämällä ja laittamalla huonokuntoiset muistisairaat vanhukset kotihoidon turvin yksin kotiin asumaan.
Tosiasiassa kunnat joutuivat tiukassa budjetissaan, kilpailutuksen jälkeen, päätymään halvimpiin hoitolaitoksiin, kiinnittämättä kuitenkaan huomiota laatuun. Ja tänä talvena tämä kupla puhkesi, kun laiminlyönnit nousivat otsikoihin ja valvontakäyntejä hoitolaitoksiin alettiin tekemään. Tämän myötä on muutamia toimintayksiköitä jo suljettu tai asetettu toimintakieltoon.
Jo vuosia sitten toimiessani esimiehenä perusterveydenhuollon työyksikössäni saatiin tehtäväksi vastata ministeriön kyselyihin ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä toimintakyvystä ja koetusta palvelutarpeesta. Työyksikössäni kyselyihin vastattiin, nootteihin puututtiin ja havaitut puutteet korjattiin järjestelmällisesti.
Asiakaslähtöiseen ja hyvään hoitoon ei päästä ainoastaan sillä, että käsipareja lisätään. Lisäksi tulisi keskittyä miettimään, mitä kehittämistarpeita hoitohenkilöstön osaamisessa on.
Voiko työyhteisö hyvin? Onko tehtävät järkevästi organisoitu? Puututaanko epäkohtiin? Viime kädessä epäkohdista kärsii potilas. Viime aikoina on liiaksi korostettu sitä, että henkilöstömitoitus on autuaaksi tekevä asia hoitotyössä. Henkilöstömitoitukset ovat kuitenkin vain lukuja, ne eivät kerro todellisesta hoidon laadusta. Henkilöstömitoituksessa ja hoitohenkilökunnan määrää raportoitaessa on räikeitä eroja toimintayksiköiden välillä. Henkilöstömitoitukseen tulisi laskea vai ne sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, jotka osallistuvat potilaiden välittömään asiakastyöhön.
Vanhusten hoidon kustannusvaikuttavuutta voidaan tehostaa järkevällä johtamisella. Hoitoyksikön lähiesimiehellä on tärkein vastuu käytännön toiminnasta ja valvonnasta. Pitkään hoitotyössä olleena tiedän, miten tärkeä esimiehen rooli on työyksikössä. Esimiehen on toimittava, jos työyksikössä on tarvetta lisähenkilöstöön. Tämä käsittää myös viikonloput ja loma-ajat. Esimiehen on tiedettävä, millaista hoitoa yksikön vanhukset saavat ja valvottava, että vanhusten hyvinvointi on kohdallaan.
Tähän kuuluu, että perushoito, lääkehoito sekä ravintohuolto on toteutettu suositusten mukaan. Vanhusten ruokailuvälit ovat joskus liian pitkiä, toisinaan yli 11 tuntia.
Toimintatapojen uudelleenorganisointi on tärkeää työyksikössä, joissa koulutetut hoitajat joutuvat tekemään muuta kuin itse hoitotyötä, kuten siivoamista tai ruoanjakelua. Hyvä koulutustaso hoitajilla takaa laadukkaan ja tehokkaan vanhusten hoidon.
Pidän erittäin hyvänä uudistuksena sitä, että hoitoalalle hakeutuville otettiin käyttöön soveltuvuustestit, jotta tämä karsii alalle hakeutuvista niitä, joiden työ- ja opiskelumotivaatio ei yllä tarvittavalle tasolle.
Tiivistettynä: vanhusten hoidossa on oltava riittävästi koulutettua henkilöstöä sekä apuhenkilöstöä, omavalvontasuunnitelmat ja niiden seuranta on oltava kunnossa, lähiesimiehen tehtävän on oltava kokoaikainen ja hoitohenkilökunnan tulee voida hyvin töissä. Lisäksi säännöllinen valvonta aluevalvontavirastojen taholta on toteutettava tehokkaasti niin julkisille kuin yksityisille laitoksille sekä kotihoidolle.