Mikä muuttuu vammaispalveluissa?
Hallituksen esitys eduskunnalle vammaispalvelulaista on annettu 27.9. 2018. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1. 2021. Suomessa tuli voimaan myös YK:n vammaissopimus 10.6.2016.
Nämä ovat jääneet kovasti vähälle huomiolle julkisuudessa. Olemme siis sitoutuneet noudattamaan myös kansainvälistä sopimusta vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista.
Tavoite tässäkin lakimuutoksessa on kustannussäästö. Aluksi se oli 61 miljoonaa, mutta lopulta summa on pienentynyt 15 miljoonaan euroon. Johtuneeko osittain siitä, että hallitus on päättänyt verotuksen invalidivähennyksestä luopumista, jolla säästetään noin 26 miljoonaa euroa. Tämä käytetään vammaispalvelujen rahoittamiseen ja uudistamiseen. Siis vammaiset rahoittavat itse osan uudistuksista.
Jossain määrin uusi laki parantaa palvelua, esimerkiksi valmennuksen ja tuen saantia. Kuljetuspalveluiden käyttöalue laajenisi työhön, opiskeluun ja muun lain nojalla järjestettävään osallisuutta edistävään toimintaan.
Henkilökohtaisen avun järjestämistapoja vahvistetaan. Maksutonta varhaiskasvatusta saisivat yhdenvertaisesti kaikki sitä tarvitsevat vammaiset.
Subjektiivisten oikeuksien oikeusturvaa laki kuitenkin heikentää. Invalidiliitto edellyttäisi, että subjektiivisista oikeuksista tulee jatkossakin olla oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupakäytäntöä.
Ehkäpä eniten odotettu ja toivottu muutos lakiin oli asiakkaan oikeusturvan vahvistuminen kilpailutuksessa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Kun asumispalveluita kilpailutetaan, vammaiset ovat joutuneet siirtymään hankintapäätösten mukaan paikasta toiseen. Hinta on ratkaissut palvelun tuottajan. Tosin tässä kunnat ovat voineet toimia niin, että ketään ei ole pakotettu muuttamaan pois kodistaan, vaan kunta on maksanut kustannusten hintaeron. Näin on toimittu Turussa.
Entäpä sitten, kun maakunta vastaa palvelujen järjestämisestä?
YK:n vammaissopimuksessa määritelty esteettömyys on uusi ihmisoikeus. Siinä meillä on vielä paljon parannettavaa. Meillä on myös Kehas-ohjelman mukainen tavoite siitä, ettei kukaan vammainen enää vuoden 2010 jälkeen asuisi laitoksessa.
Maakunnilla olisi vammaispalveluihin määrärahoista riippumaton järjestämisvelvollisuus, mikäli maku-sote-uudistus toteutuu. Kuka palvelua vastaisuudessa tuottaa ja miten niitä tuotetaan, ei tälläkään sektorilla ole täysin selvää. Valinnanvapaudessa se tarkoittaisi asiakassetelien ja henkilökohtaisen budjetin käyttämisen mahdollisuutta.
Kolmannen sektorin ja järjestöjen rooli on tällä hetkellä huomattavan suuri palvelun tuottamisessa. Miten ne tulevat kilpailussa pärjäämään? Miten niiden toimintaa tulevaisuudessa rahoitetaan?
Useat järjestöt tuottavat kunnille myös ns. ennaltaehkäisevää toimintaa esimerkiksi avustusten varassa. Pelko siitä, että kaikki nykyiset järjestöt eivät pysty jatkamaan tarpeellista ja arvokasta työtään, on realismia.
Vammaiset henkilöt ja vammaisjärjestöt pitää ottaa huomioon vammaisia koskevassa päätöksenteossa. Itsenäinen elämä ja osallisuus yhteiskunnan toimintoihin kuuluvat kaikille yhdenvertaisesti.